top of page

FWB-TAMMA   K A L L A N   A C A C I A    aka  Coco)

syntynyt 31.7.2017 (6-vuotias), säkäkorkeus 162cm​

kouluratsu, koulutustaso VaB

VH17-031-0475,  #PKK2408

omistaja:  Tilda Mustamaa  (VRL-12554)

kasvattaja ja kotitalli:  Auburn Estate

DGcoco.png

#kouluponi #arabiveri #lellipentu #hyppyrotansukuinen #annaherkku #dramaqueen #rapsuirapsuirapsui #maailmansöpöin #hienopienihevonen

Siinä se nyt oli. Nimi pienen tumman tammavarsan kauppakirjassa. Harkittu ja silti niin yllättävä hevoshankinta, ensimmäiseni. Pienestä nyytistä kasvoi sitkeän itsepäinen kuin nimensämukainen akaasiapuu konsanaan. Afrikan savannien veroinen kuumuus periytyi tammaan emän puolen arabiverestä kuin myös isäorin suuresta ja mielipiteitä jakavasta persoonasta. Siinä oli haastetta sopivasti yhdelle elämälle ja ensimmäistä kertaa sen haasteen jokainen jalka oli omassa omistuksessani. Ei vuokrausdiilejä, osaomistajuuksia tai ylläpitoja. Ihan ikioma ja haasteistaan huolimatta varustettu kultaisella sydämellä, jonka yritän muistaa aina kun se joka toinen päivä kavahtaa samaista ämpäriä tallikäytävällä ja tuhmailee metsätiellä hermot riekaleiksi. 

Ensimmäisenä omana Coco on saanut toimia jokaisen koulutusmetodin koekaniinina ja yltäkylläisen paijailun kohteena. Kaikesta uuden hevosenomistajan riemusta ja mokailusta huolimatta tammasta on kasvanut yllättävän järkevä hevonen sen herkän ja itsepäisen persoonan rajoissa. Ihan pientä lellipentu -syndroomaa se saattaa potea joskus ja jouluna, mutta saahan mamman silmäterä olla vähän syliponi? Cocon kanssa kun pääsee tutuksi, voi olla aivan varma, että se nunnuttaa paidanhelmoja ja puskee turpaansa sylistä kainaloon ja takaisin. Karsinan ulkopuolella se osaa kuitenkin antaa käsittelijälleen tilan. Maastakäsin työskentelyä on tehty niin paljon, että valmentajamme saattaisi todeta sen tapahtuneen selästä käsin työskentelyn kustannuksella, mutta ei kai narunpyörittelijä naruistaan pääse. 

Ratsuna Cocosta on alkanut rakentua herkkä ja menohaluinen. Menohalut kohdistuvat päivästä riippuen ylös, eteen tai johonkin muuhun olemassaolevaan ilmansuuntaan. Nuori tamma tuntuu olevan joskus pelkkää saippuaa apujen välissä kun se kimpoaa pienestäkin eleestä mihin sattuu pääsemään, ottaen kaiken arabiverensä hyötykäyttöön painellessaan häntä tötteröllä. Parhaimmillaan se on yritteliäs ja motivoitunut peilaten ratsastajaansa niin hyvässä kuin pahassa. Tamman kehuja saanut liikelaajuus ja luontainen liikkuminen selän läpi ennustelevat pätevää kouluratsua, jonka kanssa tähtäämme niin pitkälle kuin rahkeemme riittävät.

I. Rägbys Vociferous  Fn, KTK-II, YLA2

E. Austria x 

Ii. Dead Silence WH  VIP MVA Fn, KTK-II, KRJ-I 

Ie. Roansi Grandchamp II  VIP MVA, PP MVA, FF, KTK-II

Ei. Kelmer ox

Iie. Arafax  VPA-I

Iie. Black Tears  VPA-II

Iei. Stalag Luft  Fn, KTK-III, YLA3

Eie. Kamira ox  KTK-II

(meriitit

20.06.2018  Kouluvarsojen laatuarvostelu, 3-vuotiaiden tilaisuus

Rakenne: 7, Käynti: 4, Ravi: 1, Laukka: 3, Lisäpisteet: 2, Suku: 5.0

Yhteensä: 22.0 p. KV-II

 

Kantakirjakelpoinen (i. Rägbys Vociferous KTK-II)

Parikymppinen kuvataideopiskelija Helsingistä

(eli Kallasta).

hoitaja

    Kolmekymppinen kouluratsastava

psykoterapeutti Kallasta.

YHTEISPOTRETTI3.png

omistaja

# teamcoco)

(vuosi  2 0 1 9

17.11.2019

K u k a  k a s v a a

Haen kupin kahvia ja törmään Amandaa.
"Latteaa Mustamaa. Ryhdistäydy tai voit unohtaa Saksan."
Katson Amandaa, ehkä pistävämmin kuin piti, humautan kahvinrippeet polttoaineeksi ja sisuunnun. 

Lue koko merkintä

14.11.2019

K u r i n   k a i p u u t a

Coco on pelkkää viritettyä vieteriä, mutta sentään selkäkivuttoman oloinen. Koottu ravi on pinkeää ja hätäistä, sulkutaivutus levähtää enkä voi olla irvistämättä kun pääsemme rataharjoituksen loppuun. 

Lue koko merkintä

14.11.2019

K u r j u u k s i a ,   o s a   6 7 8

Koko syksy oli kulkenut katkonaisesti selkäongelmien takia. Olin perunut valmennuksia, jättänyt ilmoittautumatta kilpailuihin, seurannut syyskauden kuhinaa sivusta. Hetken oli hyvä, sitten taas vähän huono.

Lue koko merkintä.

20.7.2019

I t k i s i t k ö   o n n e s t a

Kaadan maitoa höyryävään kahvimukiin ja tuijotan muotoaan muuttavaa pintaa. Entropia, kaaos kahvimukissa. Runollinen maailmankaikkeus ja niin edelleen. Universumi, maailmankaikkeuden ylijumalatar, voitko lopettaa tämän vitsailun. Kotikylän ennenaikaisen ikävän.

Lue koko merkintä.

20.7.2019

V i e l ä   o n   l o m a a   j ä l j e l l ä

Vielä oli kesää, vielä oli lomaa. Coco huokaa tyytyväisenä ja hymyilen sille, sitten Annalle. Vielä olisi hevosentäyteistä lomaa ja juuri nyt, helteiden saavuttamattomissa, alkoi syyhyttää ajatus loppukesän kilpailurutistuksesta.

Lue koko merkintä.

19.5.2019

" S e   e i   o l l u t k a a n   a p i n a "

"Minkä takia oot noin kiukkusen näkönen?"
"Enkä oo, mulla on kahvia."
"Joooo, ja luokkavoitto?"
"Kyllä, sekin on. En mä oo kiukkunen."
"Et näytä siltä."
"Sä näytät ärsyttävältä pikkuveljeltä. Keskitytään."

Lue koko merkintä.

17.5.2019

V i h r e ä t   v a u h d i k k a a t  

a a m u t

"Tarviin maastohevosen", älähdän turhautuneena, "...pystyynkuolleen! En vauhtia ja vaarallisia tilanteita", jatkan kun näen Annan virnistävän ja avaavan suunsa.
"Joo, kyl mä ymmärrän. Joskus olis vaan ihanaa matkustaa."

Lue koko merkintä.

31.3.2019

K i l p a r a t s u n   h o m m i a

Krister: "Se oli teille varsinainen alkupala. En anna sun ilmottautua enää helppoon C:hen."
Tilda: "Mä tykkään alkupaloista."
Krister: "Sä tykkäät pizzasta."

Lue koko merkintä.

12.3.2019

K e v ä ä n   k u r i m u s

"Ens kerralla paremmin esityksin", Sarah puuskahtaa vieressämme poimien ohjat Effin kaulalta. 
"Toivoa sopii tai Amanda vaihtaa meidän ryhmän nimeä", naurahdan kuivasti. 
"Koulukauhut?" 

Lue koko merkintä.

17.2.2019

W i n t e r   F a i r

”Mitä sä katot?”, Krister kysyy ja kurkkii olkani yli.
”Kunhan selailen”, vastaan ja lykkään Sokka Luxuries -tuotteiden uunituoreen katalogin Kristerille.

”Ooh! Tämä huopa teille Winter Fairiin!”

Lue koko merkintä

9.2.2019

I s ä k o m p l e k s e j a

Hetkinen.  Pidä se sun - hyvä - takapuoli penkissä; pidä se sun takapuoli hyvin penkissä; hyvin pidetty takapuoli. Hyvä hyvä. Kuulin eittämättä väärin kun olin ladannut aamun kahvin lisäksi keittiöpsykologiallani.

Lue koko merkintä

27.1.2019

L e m p e ä   p o t k u   

m o t i v a a t i o l l e

Krister suitsii Cocoa minun kiskoessa saappaita jalkaan. Hoitajankloppini oli halunnut tulla seuraamaan valmennusta. Minusta tuntui oudolta, että oma hevoseni suitsittiin minulle valmiiksi. 

Lue koko merkintä

(vuosi  2 0 1 8

13.12.2018   Lohtulauseita

10.12.2018   Tämän kylän poikii

08.12.2018   "Darling, oon just se mitä sä etsit!"

03.12. 2018  Kuplii

10.11.2018   Äiti ja tytär

07.11. 2018  Treeniä poni treeniä

05.11. 2018  ...vai sittenkin terapiahevonen?

23.10.2018   Kouluvalmennus

22.10.2018   Mukiloitu

21.08.2018   Olipa taas kerran bileet

25.07.2018   Nutturat kireällä

27.06.2018   Seurakilpailut Seppeleessä

20.06.2018   Laatuarvioitu kouluvarsa

07.06.2018   Tekniikka pettää

02.06.2018   Kesäheilattomuutta

08.05.2018   Kouluvalmennus

27.03.2018   Kouluvalmennus

21.03.2018   Vielä pinnalla

(vuosi  2 0 1 7

04.12.2017   Koulun penkille

17.11.2017   Terapiahevonen

12.10.2017   My Little Baby Ponies (monster edition)

12.10.2017   Iso tyttö

29.08.2017   Varsamaniaa

13.08.2017   Hevosenomistaja

10.08.2017   Vieroitus 

09.08.2017   Rakkausvarsa

01.08.2017   Syntymä

bottom of page